Kuntotestin tulosten järkytys oli juuri se, mitä tarvitsin, eli täydellinen shokki. Olin hapenottokyvyltäni paremmassa kunnossa kuin kuvittelin, mutta sisäelinrasvaa oli tuplasti mitä olisi maksimissaan saanut olla. Sisäelinrasva on kaikkein vaarallisinta rasvaa. Minulla on nyt jo käytössä 3 eri verenpainelääkettä ja olen ollut sairaalassa kerran verenpainekriisin takia. Heräsin aamulla niin kamalaan päänsärkyyn, etten sellaista voinut kuvitellakaan. Kotimittarilla ja sairaalassa verenpaineet oli piikissä. Yläpaine 240 ja alapaine 170. Silloin epäiltiin aivoverenvuotoa ja ehdin itsekin miettiä että tässäkö tämä oli. Mutta kun tuosta selvisin, elämä jatkui nopeasti entiseen malliin.
Ensimmäisen viiden viikon kunto-ohjelmani sisältää 2 kuntosalikertaa ja kaksi peruskestävyysliikuntakertaa. Viiden viikon kuluttua lisätään yksi kuntosali. Peruskestävyyttä treenaan spinningissä tai ihan kävelemällä/hölkkäämällä. Meillä on iso, paljon liikuntaa vaativa koira, joka on varmasti yksi syy siihen etten ollutkaan keuhkojen ja sydämen osalta rapakunnossa. Koiran kanssa teen pitkiä, reippaita lenkkejä. Kotiläksynä minulla on vatsa- ja reisiliikkeitä salin lisäksi.
Ruokavalio muuttui täysin. Yleensä Satu sallii satunnaiset herkut treenattavilleen, mutta ei minulle sisäelinrasvan vuoksi. Huonot hiilarit jäi pois kokonaan ja muutenkin niiden määrä tippui minimiin. Proteiinia lisää reilusti, samoin kasviksia ja marjoja. En tiedä, mikä päässäni naksahti oikeaan asentoon, mutta nyt on ensimmäistä kertaa olo, että en ole laihdutuskuurilla. Olen syönyt sitä mitä pitää enkä kertaakaan halunnut mitään herkkuja. Tai nyt olen ottanut erilaiset marjarahkat herkuikseni. Syön iltapalaksi yleensä mustikkarahkaa ja se on nyt se, mitä tekee mieli. Mies on syönyt suklaata vieressä, mutta itse ei ole tehnyt yhtään mieli. Olen sisäistänyt täysin sen, että nyt on tämä aika, joskus tulee vielä aika jolloin voin syödä vapaammin, mutta en enää koskaan samalla tavalla kuin ennen. Satu kysyi minulta ensimmäisellä tapaamisellamme että ymmärränkö että jos lähden tähän projektiin mukaan, en voi koskaan enää olla liikkumatta ja syödä niin kuin ennen. Että nyt on kyse luopumisesta, mutta myös uuden saamisesta. Luulen, että olen ensimmäistä kertaa elämässäni tajunnut sen. Se on tietyllä tavalla voimaannuttanut minut. En ole enää laihdutuskuurilla vaan elän elämääni niin kuin kuuluu.
Itse olen ahminut kuntoilu- ja laihdutusblogeja saaden niistä vinkkejä. Toisaalta myös välillä surren, kun suurella tarmolla aloitettu projekti kuihtuu kasaan ja samat tavat palaavat. Tiedän itse, miltä se tuntuu, olen ollut niin monta kertaa samassa tilanteessa. Toivon, että voin itse olla tällä kertaa se, joka näyttää että elämä voi muuttua ja mahdottomalta tuntunut onnistua. Olla esimerkkinä ja tsemppaamassa eteenpäin. Ei minusta koskaan enää tule mitään Miss Bikini Fitnessiä, mutta jos edes hyväkuntoinen ja elämäniloa hehkuva keski-ikäinen rouva!
Laitan tänne mittojani ja painonkehitystä ym. kun aika kuluu vähän eteenpäin ja on mitä verrata. Kuviakin ajattelin postata matkan varrelta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti